Vihdoin sain aikaiseksi (lue: pysyin paikallani tarpeeksi kauan) kuunnella YLE 1:n Kaapin paikka -ohjelman  ”Onko vammaisella sukupuolta?”-lähetyksen, jossa mm. Jenni-Juulia Wallinheimo keskustelee asiasta. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Itselläni tuli taas rajusti pintaan tuntemukset, joita kävin läpi vammautumiseni jälkeen. Ja nimenomaan koskien naiseutta. 

Pitkään tunsin kuuluvani ns. kolmanteen sukupuoleen, eli olin sukupuoleton. Itsetunto naisena oli aivan hakoteillä. Ei ollutkaan enää mitään normistoa, miten käyttäytyä. Saako vammautunut olla nainen vai onko hän etupäässä sukupuoleton vammautunut? Millainen parisuhde nyt ”pitää” olla? Tätä soppaa vielä hämmensi se, että olin jo kokenut ison osan elämästä ja päässyt äidiksikin. En kuitenkaan ollut enää fyysisesti se ihminen kuin ennen liiton solmimista.

Sitten kun avioero tuli, en tiennyt taaskaan, miten käyttäytyä. Etsiäkö uutta kumppania, vai onko se mahdotonta? (Tai ainakin tosi vaikeaa, kuten minulle ystävällisesti kerrottiin). Pitäisikö ”rimaa” laskea? Onko minulla oikeus? Miten seurustella erilaisena kuin ennen?

Tuon ajan jälkeen olen päässyt sinuksi asian kanssa, onneksi.  Keskustelu kuitenkin jatkukoon…