Blog Action Dayna (15.10, siis tänään) jokainen kantaaottava bloggaaja kirjoittaa ympäristöstä paremman tulevaisuuden vuoksi. Saa niin toki tehdä, vaikkei olisikaan kovin kantaaottava…. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siispä ajattelin kirjoittaa rännikaduista. Itse asiassa voisin tehdä vaikka runon tai oodin…mutta en taida kuitenkaan. Rännikadut nimittäin ovat tällaisen liikuntarajoitteisen pelastus niinkin vanhassa ja vaihtelevien korkeuserojen kaupungissa kuin Kuopio. Rännikaduilla eivät korkeat jalkakäytävien reunat tule vastaan kuin satunnaisesti, ja niillä voi potkutella suhteellisen joustavasti ilman turhia pysähdys-nosto-"ups, enhän kaadu"-uusi startti –liikkeitä. Tuntuu, että mäetkin nousee ylös helpommin. Tilaa on, eikä ahtaus ahdista.

 

Näin toteaa Kuopion kaupungin rännikatujen kehittämissuunnitelma vuodelta 2005: "Kuopion rännikatujärjestelmä on Suomessa ainutlaatuinen. Yhtä laajaa, lähes koko ruutukaava-alueen kattavaa, kahden erilevyisen kadun hierarkiaa ei ole säilynyt muissa kaupungeissa…Rännikatujen alkuperäisestä funktiosta palokujina tai kaupunkihierarkkisesti pääkatuja kapeampina kujakatuina on erilaisia näkemyksiä."   

 

Siis. Vanhakin on joskus (melko) esteetöntä.

 

P.S. Hömppäkysymys: Mitenkähän paljon vedenlaadut eroavat ja vaikuttavat hiusten tuuheuteen? Olen havainnut, että esim. entisessä asuinkunnassani Lahdessa hiukseni eivät olleet ihan näin "liurut" tai että viime kesänä Italiassa hiukseni tuntuivat kerrassaan runsailta. Just nice to know…