Kissa vai koira, siinäpä kysymys. Olen ehdottomasti kuitenkin lemmikkiä vailla.

 

Pieneen perheeseeni kuuluu pojan lisäksi ½ kissaa, sillä parisen vuotta sitten lainasin kisuseni vanhempieni hoitoon parvekkeellisuuden vuoksi, ja palautus on pahasti sakoilla. Tuo puolikas siitä, että saan kuitenkin sitä rapsutella ja syöttää sekä korjata sen jälkiä lähes päivittäin. Sekä toimia hoitotätinä vanhempieni matkojen ajan.

 

Meillä oli toinenkin kissa, mutta se katosi mökkielämän pyörteisiin aika pian tultuaan. Epäilen tosin, että vanhemman Tuikku-kissan (joka on leikattu kolli nimestään huolimatta; tuo oikean laidan musta-valkoinen punasohvan peruna) reviiri ei venynyt tarpeeksi, ja nuorempi tulokas ajettiin pois. Tai sitten huuhkaja oli mukana kuvioissa. Asian todellista laitaa en koskaan saa tietää, sillä olin juuri silloin poissa mökiltä. Joka tapauksessa hän/se katosi - ja kyllä, sitä etsittiin tuhottomasti.

 

Luulen siis, että välttyäkseni historian toistumiselta päädyn ottamaan koiran tällä kertaa. Onneksi Tuikku-kissa tulee hyvin toimeen koirien kanssa: ehkäpä sen alkuperäisessä kodissa sillä oli koirakaveri.
Hakusessa on siis koira, joka on kiltti, tottelevainen, tykkää asua kerrostalossa, ei hauku yksinäisyyttään (kun liehun ympäriinsä), ei kisko kovaa tai äkkinäisesti, mahtuu potkupyörän koriin ja pysyy siinä (jossa saa matkustaa osan lenkistään), ei ole liian äkkinäinen liikkeissään, on hyvä pidättämään, kärsivällinen…

Rotuvinkkejä?! Vai ottaisinko sittenkin kissan…? Vai enkö mitään...?

 

 

P.S. Bongasin nämä hurmaavat kissavideot Hallattaren blogista: ensin originaali ja sitten dubattu.

 

P.S.2. Mm. Savon Sanomien Sunnuntaisuomalainen –liitteessä oli tänään Satu Kakkorin kirjoittama juttu Facebookista, ja se vastasi hyvin (äänettömään) kysymykseeni, miksei sieltä juurikaan löydä tämän ikäluokan ystäviään.”Keski-ikäiset naiset ovat väliinputoajia tässäkin hommassa…yli nelikymppisten ämmien feisbuukki on ollut jo kauan olemassa…se sijaitsee jokaisen kylppärin seinässä…siitä keski-ikäinen nainen näkee joka aamu, että tässä feississä ei ole muille tiedottamista, hyvä kun viitsii itse katsella.”