Viime vuosina, varsinkin eroni jälkeen, olen joka tammikuu haikaillut muille maille vierahille. Olen vain aina ollut niin lopen kyllästynyt tähän rämpimiseen ja loputtomilta tuntuviin vastoinkäymisiin. Niin kuin nytkin: postaukseni viime kuukaudelta taitavat olla pullollaan rutinaa ja valitusta. Siispä – joka vuosi – teen lupauksen, että seuraavan vuoden alkajaisiksi lähden vähäksi aikaa paremman säätilan perään. Ja joka vuosi kuukausien vaihtuessa aikomus on unohtunut. Tai olen alkanut vähättelemään koko asiaa joulumenojen lähestyessä. Mutta nyt minulla on mustaa valkoisella ja päätös kirjattuna. Joten en ilkeä luistaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta, mutta…matkakenkää alkoi jo nyt kovasti puristaa, ja mieleen piirtyy kaikenlaisia ulkomaiden houkutuksia. Joten, kun viikonloppuna tapasin vanhan ystäväni, huomasimme kärsivämme samanlaisesta ulkomaan kaipuusta ja päätimme tehdä viikonloppureissun johonkin Euroopan kaupunkiin nyt huhtikuussa. Tai kaupunkikin on valittu noin suunnilleen, mutta ilman mitään tarkempia kiveenhakkaamisia. Olisin siis erittäin iloinen matkakohdevinkeistä sekä kaupunkilomalle että ensi tammikuun aurinkolomaan…Paikan pitäisi olla aika tasainen maastoltaan ja muutenkin "vammaisystävällinen". Ja kiinnostava. J

P.S. Yksi erittäin syvä "vammaislainsäädännön" sudenkuoppa on myös tehokkaasti rajoittanut reissaamistani ulkomaille: vammainen saa maksaa itse myös avustajan matkan ja ylläpidon, palkasta puhumattakaan, jos avustajaa ulkomailla tarvitsee…

P.S.2. Ei me Pariisiin olla lähdössä, kuvasta huolimatta.