Barcelonassa ei ollut kuulemma satanut kuuteen kuukauteen. Ennen viime loppuviikkoa. Tuli ostettua matkamuistoksi paikallinen sadeviitta, joka myrskyn kourissa tosin hajosi toisena päivänä.

Potkupyörä katosi lentomatkalla (koneen vaihto Köpiksessä) ja matkasi luokseni vasta lauantaina – kun paluulento oli sunnuntaina. Toisaalta en yhtään ihmettele – niin omituisen näköinen rakkine se oli teippikasakiinnityksineen, ettei siitä varmaan mitään tolkkua saanut.  (Tämä oli ensimmäinen ulkomaan "potkupyörämatkani", ja taitaa olla myös viimeinen tämän mallin kanssa. Täytyy hankkia kyseisestä vempeleestä kokoontaitettava versio – sen verran hankalaa ja hidasta paketointi oli…Ja sain vielä kaupanpäälle haljenneen lokasuojan L) Onneksi hotellin respan väki oli hyvin avuliasta, ja löysimme sen ja

tämän avulla pyörätuolin vuokralle. Sillä sitten rämmimme matkakumppanini kanssa pitkin kaupunkia (onneksi siellä on 11000 taksia, ja kaupunki melko helppokulkuinen).

Kaikkien muidenkin (pienten) kommellusten (mm. paluulentomme myöhästyi 1,5 tuntia "poistettavan" matkustajan takia) jälkeen voin silti kovasti suositella paikkaa. Itse niin kovasti ihastuin kaupunkiin, että sinne matka vie todennäköisesti taas ensi keväänä. Ja toivoakseni paremmalla säällä J

P.S. En ottanut ainokaistakaan kuvaa…huomenna näen, onko matkakumppanini kuvissa mitään harmautta uhmaavaa julkaisukelpoista.

P.S.2. Suomessa oli kuulemma aivan loistava sää viikonloppuna. Mihinköhän se katosi?

kuvamuisteloedit 15.5.:

kyllä se Gaudi osasi paikallinen kannattaja aurinkokin ilmestyi näin ihanasti taivaalle pari tuntia ennen lähtöämme viimeisiä viedään