otetaanko käyttöön?

Täällä sitä taas ollaan. Vähän vieläkin pallo hukassa. Tekemättömiä juttuja on kertynyt jokunen viikkojen aikana, mutta tuntuu, ettei niitäkään vähäisiä saa tehtyä, vaan pyörii vaan…Vatsa ehti jo parissa viikossa pahasti laitostua ja on vaatimassa täytettä alituiseen. Liikettä kroppa kurssilla kyllä sai, tosin olisin kaivannut sitä vielä lisää (minäkö himoliikkuja?). Nojapyöräiltyä onneksi - aah – kuitenkin tuli J<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Juuri ennen lähtöäni luin tällaisesta tutkimuksesta. Tosin kääntelin ja vääntelin sitä ja takerruin lauseeseen: "Jos työntekijät puolestaan tunsivat kuuluvansa työyhteisöön, heidän terveytensä pysyi hyvänä."  Siis (hyvän) työyhteisön menettäminen on todellinen kriisi. Sekin.

Jälleen kerran päätin aktivoida itseni, enkä enää jättää työelämään hakeutumista pelkäksi puheeksi. Siispä kuntoutuslaitoksen sos.työntekijän ystävällisellä avustuksella kaivoimme esiin työkkäristä nimen, joka ehkä, kukaties, kenties veisi asiaa eteenpäin (olenkohan turhan skeptinen ko. laitosta kohtaan?). Kohta siis olen luultavasti tietoinen, onko minusta enää mihinkään J

P.S. Vapaaehtoistyöt ovat edelleen mukana top 10:ssä.

P.S.2. Kuntoutuslaitoksen väki kyseli kovasti soittavan opettajan perään. Tästäkin taidettiin jutella musiikin lomassa. Terveisiä vanhaan kotikaupunkiin!