1231348802_stamp.jpg
sundesigns

 


En ole saanut aikaiseksi vääntäytyä tänne mitään kirjoittelemaan hetkeen, vaan on tuntunut, että poukkoilu arjen ja pyhien välillä on ollut loputonta, eikä mihinkään ole saanut otetta. Ja kuitenkin jouluaatosta on vasta kaksi viikkoa. Uskomatonta Yllättynyt

Kerrassaan hienoa siis, että kaikki taas normalisoituu (taidan olla kaavoihin kangistunut). Vaikka onkin tällainen luppokuukausi (TM?), jonka yli mielestäni voisi kernaasti vetää viivan kalenterissa. Viime vuonna suureen ääneen kailottamani vuoden alkajaismatka ei taaskaan toteudu…
Lohduttaisivatkohan
tulppaanit jälleen?

Koskapa en pääse lähtemään lunta ja sen aikaansaamia liikkumisvaikeuksia pakoon, yritän a) järjestellä kaapit b) siivota vaatehuoneen c) tehdä (maittavaa) kotiruokaa ja julistaa nopeat ratkaisut – mikroruuat – pannaan. Koska tämä ei ole monivalintatehtävä, kaikki rastit on suoritettava. Nimeän itseni tarkastamaan toteutuksen jäljen kuun lopussa.

P.S. Kymmenen pistettä papukaijan merkkeineen (ja ruusut päälle!) sille kaupungin katujen kunnossapitäjälle, joka huolehtii siitä, että aurattu lumi ei ole kinoksena edessä suojateiden kohdalla. Enpä ole vielä ruusuja joutunut ostamaan hiljattain…

P.S. Vau! Uusi vuodatus näyttää hyvältä! Meniköhän tässä tämä ilta…
EDIT: Esikatselu ei toimi...Otsan rypistys