Yli vuoden pähkäilyn jälkeen sain aikaiseksi laittaa kissan hakuilmoituksen paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen sivuille. Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt.

Kovin kissamaisissa aatoksissa olen, ja pyöritellyt mielessäni kissoihin liittyviä muistoja. Nämä päällimmäisinä, vaikka ensimmäinen onkin oman alitajuntani tuote:

Kauan sitten, nuorena tytönhupakkona, näin unen, jossa iki-vanha kissamuori kertoili minulle elämästä ja antoi tukuttain hyviä elämänohjeita. Vanha, paljon nähnyt ja kokenut katti makoili lämpimässä pedissään jaarittelemassa, ja minä kuuntelin tuntikausia korvat hörölläni. Kunnes heräsin, ja en muistanut yhtäkään. Vain itse unen kulun.
Vasta nyt edes yritän tulkita tuota unta: Jotkut (tärkeät) asiat elämässä on vain hoksattava itse (vaikka kantapään kautta), kukaan ei voi niitä antaa valmiina.

Toinen ihan elävästä elämästä:
Muutama vuosi sitten (kun Tuikkua ei vielä oltu kaapattu vanhempieni iloksi) tulin taksilla jostain kotiin. Tuikku oli vakiopaikallaan asuntoni makuuhuoneen ikkunalla tarkkailemassa ympäristöä ja laskemassa liikennettä. Näki siis myös saapumiseni, laski asioita yhteen ja syöksyi huoneiston ulko-ovelle toiselle puolelle asuntoa. Ja kun ovi raottui, salamana vapauteen. (Joka onneksi oli valheellista, vastassa oli rappukäytävä)
Tuikun minulle antama opetus: Kukaan/mikään ei halua olla aina yksin.

Kuin myös:
Eräs sukulaiseni loukutti omaa, kesyä kissaansa etsiessään metsästä vahingossa metsittyneen (villi)kissan. Hän ei hennonnut ajaa löydökkiä takaisin metsään, ja kesytti kissan ajan mittaan vaikeuksista huolimatta.
Tapauksen opetus, ainakin minulle hätähousulle: Kärsivällisyydellä (ja lämmöllä) saa ihmeitä aikaan.

Lisää kissamaisia tempauksia ihanien kuvien muodossa löytyy täältä: Vladimir Punikki.